Neziri aitoi 13,00: "Sellaista suorittamista", Sandblomilla niskavaiva kiusana

Pika-aituri Nooralotta Nezirin ja korkeushyppääjä Linda Sandblomin olympiakenraali Joensuun Eliittikisoissa ei ollut niin loistokas kuin kaksikko toivoi, mutta jätti kummallekin luottavaisen mielen.

Neziri voitti 100 metrin aidat ajalla 13,00 ja Sandblom oli korkeushypyssä uusinnan jälkeen toinen tuloksella 181.

- Vähän jäin tuossa alussa polkemaan paikoillaan. Juoksu oli sellaista suorittamista. Tässä on paljon matkustamista ja juoksemisesta, en oikein saanut henkeä päälle, Neziri totesi.

- Alkueräjuoksu (13,07) oli ehkä kauden huonoin. Finaali oli vähän parempi. Olisi vaan saanut lähteä paremmin liikkeelle.

Turun Urheiluliiton aituri kilpailee seuraavan kerran Rion olympiakisojen alkuerissä 16. elokuuta. Tuota juoksua ajatellen kaikki on reilassa,

- Olisin toivonut täältä parempaa aikaa, mutta 13 sekuntia riittää olympialaisissa alkueristä jatkoon, ja siellä tehdään paremmat valmistelut, Neziri sanoi.

Myös Hangon IK:n Sandblom toiveissa oli tehdä hyvä tulos olympiakenraalissa, mutta se ei tihkusateen keskellä onnistunut.

- Viimeisessä verryttelyhypyssä yläselkä tai niska meni jumiin. Nyt on mentävä fysioterapeutille, että saadaan se kuntoon, Sandblom sanoi.

Hyppääjän mukaan syytä huoleen ei ole. Näin on käynyt ennenkin ja ongelma on saatu fysioterapeutin avulla kurin.

- Hyppyihin se ei vaikuttanut. Tuli korkeita hyppyjä, mutta olin tuossa hypyn lopussa liian varovainen. Juoksu kulki, mutta ponnistus jäi kauas, Sandblom analysoi yrityksiään korkeudesta 184, joka jäi ylittymättä.

Nokelaiselle voitto, Sormunen mietti kauden jatkoa

Simpeleen Urheilijoiden Heidi Nokelainen nousi nykyisessä kotikaupungissaan yleisön kovalla kannustukselle voittoon ja heitti jo kolmannessa kilpailussa tänä kesänä yli 60 metriä.

Kahtena edellisvuonna hän on heittänyt Joensuussa ennätyksensä, eikä se nytkään kauas jäänyt. Nokelaisen voittotulos oli 60,87 ja oma ennätys viikko sitten Kalevan kisoissa syntynyt 60,98.

- Sellainen perusrento heitto, mutta kun yritin heittää todella pitkälle, se ei lähtenyt. Aina petti jostakin kohdin, Nokelainen totesi.

Tohmajärven Urheilijoiden Oona Sormunen oli toinen heitettyään 58,04. Sormunen tuumi kilpailun jälkeen, että maanantaina mietitään valmentajan kanssa, oliko kausi tässä ja jatketaan valmistautumista ensi vuoden MM-kisoihin.

- Ne ovat olleet tavoite maaliskuusta lähtien. Tämä oli sellainen "välikesä", totesi talvella erilaisten vaikeuksien kanssa taistellut Sormunen.

 

Wirkkalalla rustopaloja kyynärpäässä

Miesten keihäänheitossa tuore Viron mestari Tanel Laanmäe vei voiton heitettyään kolmannellaan 80,61. Parhaat suomalaiset olivat kolmanneksi tuloksella 77,96 heittänyt Lapinlahden Vedon Sampo Lehtola ja neljänneksi 76,64 kantaneella heitolla sijoittunut Toholammin Urheilijoiden Teemu Wirkkala.

- Kisaan valmistautuminen ei oikein onnistunut. Tuo Kalevan kisojen viikonloppu, jossa oli karsinta ja finaali, oli sen verran raskas. Sain kuitenkin viimeisellä kohtalaisen heiton tuohon loppuun, Lehtola kertasi.

Wirkkalan tavoite on nostaa tasoa syksyn kisoihin takkuisen kesän jälkeen. Heittäjän tulokset ovat olleet talven harjoituskauden luomiin odotuksiin verrattuna vaisuja. Syyt tähän ovat tiedossa.

- Kaikki lähti selkäongelmasta Lapinlahden Eliittikisoissa. Sen lisäksi jalkaterä on vaivannut, ja heittokäden kyynärpäästä on löytynyt rustopaloja. Sitten Kalevan kisat meni pieleen flunssan takia, Wirkkala sanoi.

- Rustopalat voi poistaa tähystyksellä kauden jälkeen. Nyt yritän saada heiton toimimaan samalla tavalla pitkällä vauhdilla kuin miten se toimi jo Orimattilan Tähtikisassa, tuumi Wirkkala, joka heitti torstaina Orimattilassa 78,37.

 

Laakson ennätystoive ei toteutunut

Miesten 800 metrillä Tampereen Pyrinnön Jaakko Laakso oli parhaana suomalaisena neljäs ajalla 1.49,04. Kilpailussa jänis viiletti avauskierroksen lujaa aikaan l51,40.

- Tiesin, että jänis lähtee lujaa. Jäin siinä alussa ehkä liikaa kärjestä, ja siinä 200 metrin kohdalla vielä Adnan Taess Akkar kiilasi väliin, Laakso harmitteli.

Laakso juoksi ennätyksensä 1.48,25 Lapinlahden Eliittikisoissa ja tavoite oli juosta kovaa Joensuussa.

- Ajattelin, että nyt olisi voinut olla se päivä (kun ennätys kaatuu). Tämän jälkeen Suomessa ei oikein ole 800 metrin kisoja, jossa ennätystä voisi yrittää ennen Ruotsi-ottelua ja siellä juostaan maaotteluvoitosta, Laakso tuumi.

Joensuun kilpailun voitti Kenian olympiakarsintojen viitonen Jackson Kivuva ajalla 1.47,69.

Kisan toiseksi paras suomalainen oli Oulussa Kalevan kisojen 1500 metriä voittanut Marco Bertolotti. Hän oli viides kesän parhaallaan 1.51,04.

 

Kuivisto ja Vattulainen kärkiaikoihin

Naisten 800 metrillä Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto oli neljäs kesän kotimaisella kärkituloksella 2.04,87. Se ei juoksijaa kuitenkaan tyydyttänyt.

- Harmi, että jänis meni niin lujaa ensimmäisen kierroksen (58,42), Kuivisto tuumi.

Kuivisto on tänä kesänä juossut 1500 metrin ennätyksensä 4.12,78. Tavoite on ennen syksyä rukata myös kahden kierroksen ennätystä.

- Kyllä 800 metrin ennätys pitää saada sille tasolle, jota kunto edellyttää. Nyt treenataan pari viikkoa, Kuivisto totesi.

Kesän kotimaista kärkitulosta kohensi myös Joensuun Katajan Arttu Vattulainen. Hän oli 3000 metrillä toinen ennätyksellään 8.05,17. Kilpailuun voittoon juoksi virolainen Andiu Noot ajalla 8.02,25.

- Sen verran hyvin olen 5000 metriä (13.53,56) tänä kesänä juossut, että ajattelin pystyväni juoksemaan 3000 metriä 8.05:n pintaan, Vattulainen kertasi.

Omaa ennätystään juoksussa kohensi Vattulaisen ohella Kalevan kisojen 5000 metrin mestari, Lahden Ahkeran Ossi Kekki. Hän oli toinen ajalla 8.07,93.

 

Gulijev pinkoi 20,37

Joensuun kisojen kansainvälisesti kovimman tuloksen teki Turkin Ramil Gulijev. Miesten 200 metrin voitto heltisi sadesäässä kenttäennätysajalla 20,37, joka on Rion olympialaisiin valmistautuvan juoksijan kesän paras.

- Aika hyvä juoksu, mutta kroppa pääsi verryttelyn jälkeen vähän jäähtymään, kun aikataulu myöhästyi, Gulijev tuumi.

Hannu Hämäläinen oli parhaana suomalaisena neljäs ajalla 21,85.

Miesten 100 metrillä voittoon kiihdytti Yhdysvaltain Dentarius Locke ajalla 10,27 (-0,6 m/s). JKU:n 400 metrin aituri Petteri Monni oli parhaana suomalaisena kolmas kelpo ajalla 10,85. Sadan metrin Suomen mestarin Ville Myllymäen kisa toppasi vilppilähtöön.

 

Manni ja Paukkeri hioivat SM-kisakuntoaan

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Tuomas Manni ja Pudasjärven Urheilijoiden Sini Paukkeri kisasivat Joensuun parayleisurheilulajeissa. Luokassa 54 kisaavat ratakelaajat voittaja ja kakkonen 100 metrillä ajoin 17,85 ja 20,14.

Samat sijoitukset heltisivät 400 metriltä ajoin 59,61 ja 1.16,38.

- Tämä oli hyvää valmistautumista SM-kisoihin. Tuossa sadalla metrillä ihan ensimmäiset metrit eivät oikein onnistuneet, Manni kertasi.

neziri_nooralotta_1_of_1_2.jpg